Jos olet löytänyt kellarista, autotallista tai eteisen lattialta 15-25 millimetrin pituisen tummanruskean tai lähes mustan kuoriaisen, joka juoksee nopeasti ja jonka peitinsiivissä on selvät pitkittäiset uurteet ja nystyrivit, kyseessä on todennäköisesti kiitäjäinen. Nystykiitäjäinen on yksi yleisimmistä sisälle eksyvistä lajeista.
Suora vastaus tärkeimpään kysymykseen: nystykiitäjäinen ei ole tuholainen. Se ei syö elintarvikkeita, tekstiilejä, paperia eikä puuta, se ei lisäänny sisätiloissa eikä se tee rakenteille vahinkoa. Se on petohyönteinen, joka saalistaa etanoita, toukkia ja matoja maan pinnalla. Sisälle se päätyy vahingossa raosta, ovenalusesta tai kellarin ikkunasta.
Alla käydään läpi, mistä lajin tunnistaa varmasti, miten se erotetaan muista isoista tummista kuoriaisista kodissa, mitä yksittäiselle löydölle tehdään ja missä tilanteessa toistuvat havainnot kertovat rakenteiden kosteudesta tai raosta, joka kannattaa korjata.
Löysitkö ison tumman kuoriaisen? Nopea tunnistus 30 sekunnissa
Kiitäjäisen tunnistaa yleensä ilman suurennuslasia. Käy nämä kohdat läpi järjestyksessä, niin tiedät nopeasti, onko kyse kiitäjäisestä vai jostain, joka oikeasti kuuluu poistaa asunnosta.
- Koko: selvästi yli sentin, tyypillisesti noin 15-25 mm. Elintarvike- ja tekstiilituhoojat ovat lähes aina alle 10 mm.
- Muoto: soikea ja hieman litteä, etuselkä kapeampi kuin peitinsiivet, joten hyönteisellä näyttää olevan kapea kaula.
- Pinta: peitinsiivissä on pitkittäisiä uurteita ja niiden välissä rivissä pieniä nystyröitä. Pinta ei ole tasaisen sileä.
- Väri: mustanruskea tai musta, reunoissa usein kuparinen, pronssinen tai vihertävä kiilto valossa.
- Liike: juoksee nopeasti pitkillä jaloilla eikä juuri lennä. Ei kiipeä sileää pintaa, joten se jää usein jumiin kylpyammeeseen tai lattiakaivon reunustalle.
- Löytöpaikka: kellari, autotalli, eteinen, kodinhoitohuone, kynnyksen tai kellarin ikkunan lähistö. Ei ruokakaappi eikä vaatekaappi.
Nystykiitäjäisen tuntomerkit: koko, väri, peitinsiipien nystyrivit ja jalat
Nystykiitäjäinen kuuluu maakiitäjäisiin. Sen näkyvin tuntomerkki on peitinsiipien kuviointi: pitkittäiset kohouma- ja uurrerivit, joiden välissä kulkee rivi selvästi erottuvia nystyröitä. Juuri tästä laji on saanut nimensä. Kun katsot valoa vasten viistosti, kuviointi näkyy paljaalla silmällä.
Yleisväri on tumma, mutta harvoin täysin mattamusta. Etuselän ja peitinsiipien reunoissa on usein kuparinen tai punaruskea hehku. Tuntosarvet ovat lankamaiset ja noin kolmasosan ruumiin pituudesta, eivät nuijamaiset tai lehtimäiset kuten monilla kuoriaisilla.
Jalat ovat pitkät ja hoikat, selkeästi juoksijan jalat. Eläin liikkuu ripeästi lattialla ja pyrkii nurkkaan tai kalusteen alle valon syttyessä. Päässä on suhteessa suuret, eteenpäin osoittavat leukapihdit, jotka kertovat saalistavasta elintavasta.
Suomessa esiintyy useita samankaltaisia isoja kiitäjäisiä, ja ne kaikki käyttäytyvät sisätiloissa samalla tavalla. Tarkan lajin määrittäminen ei ole tarpeen toimenpiteiden kannalta, sillä yksikään kotoa löytyvä kiitäjäinen ei vahingoita asuntoa.
Sekaannukset: mihin lajeihin nystykiitäjäinen usein sekoitetaan
Suurin osa yhteydenotoista koskee tilannetta, jossa asukas pelkää löytäneensä varastotuholaisen. Ero on onneksi helppo tehdä.
Jauhopukin aikuinen on tumma, mutta kapea ja sylinterimäinen, noin 12-18 mm pitkä ja liikkuu hitaasti. Se löytyy ruokakaapista, jauhopusseista tai eläinten kuivamuonan läheltä, ei kellarin lattialta. Jos löydät samasta paikasta vaaleita, kovakuorisia toukkia, kyse on jauhopukista eikä kiitäjäisestä. Lue lisää sivulta jauhopukki.
Hinkalokuoriainen on selvästi pienempi, tyypillisesti alle 10 mm, ja tummanruskea. Se viihtyy viljassa, linnunsiemenissä ja vanhoissa varastoissa. Kokoero riittää yleensä erottamaan lajit toisistaan.
Torakka on litteä, ruskea, sillä on hyvin pitkät tuntosarvet ja se pakenee valoa keittiössä ja kylpyhuoneessa. Torakan peitinsiivet ovat sileät, ei uurteisia eikä nystyisiä. Torakat myös kiipeävät pystysuoria pintoja, kiitäjäinen ei.
Muita isoja tummia kuoriaisia, joita kellarista voi löytyä, ovat lehtokiitäjäinen ja kuparikiitäjäinen. Ne ovat nystykiitäjäisen lähisukulaisia, ja ohjeet ovat täsmälleen samat.
Missä ja milloin niitä tavataan sisätiloissa
Nystykiitäjäinen elää ulkona kosteahkoilla paikoilla: pihan reunoilla, komposteilla, kivien ja lautapinojen alla, nurmen ja pensasistutusten juurella. Sisälle se tulee maan pinnalla juostessaan, eli aina alakautta.
Tyypilliset löytöpaikat ovat kellarikäytävä, kellarin varastokoppi, autotallin lattia, kodinhoitohuone, ulko-oven eteinen ja rivitalon terassin ovi. Sisätiloista löytyneet yksilöt ovat usein kuolleita tai heikkoja, koska ne eivät löydä sisältä ravintoa eivätkä kosteutta.
Havaintoja tehdään lämpimänä kautena, käytännössä keväästä syksyyn. Loppukesä ja alkusyksy ovat vilkkainta aikaa, kun hyönteiset liikkuvat aktiivisesti ja etsivät suojaisaa talvehtimispaikkaa. Kiitäjäiset ovat pääosin yöaktiivisia, joten löydöt tehdään usein aamulla lattialta.
Jos kellarista löytyy samaan aikaan muutakin pikkueliöstöä, kuten hyppyhäntäisiä tai kellarihämähäkkejä, kyse on yleensä kosteasta ja rauhallisesta tilasta, joka houkuttelee monta lajia samanaikaisesti. Erityisesti hyppyhäntäinen kosteissa tiloissa kertoo lattian tai seinustan kosteudesta, joten se kannattaa tunnistaa erikseen.
Onko siitä haittaa? Rehellinen vastaus
Ei ole. Nystykiitäjäinen ei syö jauhoja, viljaa, mausteita, lemmikkien kuivaruokaa, villaa, turkiksia, paperia eikä puuta. Se ei jyrsi rakenteita, ei kaiverra käytäviä eikä munita tekstiileihin. Ravintona ovat elävät pikkueläimet: etanat, kastemadot, toukat ja muut hyönteiset. Puutarhassa laji on hyödyllinen.
Se ei myöskään lisäänny sisällä. Toukat kehittyvät kosteassa maaperässä, eivät lattiarakoissa. Sisältä löytyvä yksilö on aina eksynyt yksilö, ei merkki pesästä.
Pureeko se? Kiitäjäisellä on vahvat leuat ja se voi puristaa ihoa, jos sitä pitää tiukasti kämmenessä. Puraisu tuntuu nipistykseltä eikä ole myrkyllinen. Osa kiitäjäisistä erittää puolustuksekseen pahanhajuista nestettä, joka voi kirvellä hetken iholla ja jättää tahran. Käsittele eläintä siis mieluummin lasin ja pahvin avulla kuin paljain käsin.
Lemmikeille laji ei ole vaarallinen. Koira tai kissa voi napata kuoriaisen suuhunsa ilman seurauksia, korkeintaan pahalta maistuva erite saa lemmikin kuolaamaan hetken.
Mitä teet löydölle: yksittäinen yksilö ja toistuvat havainnot
Yksittäinen löytö hoituu minuutissa. Aseta lasi tai purkki kuoriaisen päälle, liu'uta pahvinpala alle ja vie eläin ulos vähintään viiden metrin päähän seinustasta, mieluiten pensaan tai nurmen juurelle. Torjunta-ainetta ei kannata suihkuttaa: se ei estä uusia yksilöitä tulemasta sisään eikä ratkaise mitään.
Jos löydät kuolleen yksilön, imuroi se pois ja jatka normaalia elämää. Yksi tai kaksi havaintoa kesässä on täysin tavallista etenkin rivitalossa, omakotitalossa ja kellarillisessa kerrostalossa.
Toistuvat havainnot kannattaa kirjata ylös. Merkitse päivämäärä, tarkka paikka ja yksilöiden määrä. Jos samasta kohdasta löytyy useita kuoriaisia viikossa tai havainnot jatkuvat läpi kesän, kyse ei ole lajin haitallisuudesta vaan siitä, että rakennuksessa on selvä kulkureitti ulkoa sisään. Silloin korjataan reitti, ei hyönteistä.
Miksi kellariin tai autotalliin päätyy hyönteisiä ja mitä se kertoo rakenteista
Kiitäjäinen ei osaa kiivetä sileää seinää eikä käytännössä lennä sisään ikkunasta. Se kävelee sisään maan tasossa. Reitti on siis aina jokin näistä: ulko-oven alareunan rako, kellarin ikkunan puuttuva tai rikkoutunut verkko, tuuletusaukko, kaapelin tai putken läpivienti, autotallin oven kulunut alalista tai routavaurioitunut sokkelin halkeama.
Sama reitti palvelee muitakin. Jos kellariin pääsee kiitäjäisiä, sinne pääsee todennäköisesti myös hämähäkkejä, siiroja ja pahimmillaan jyrsijöitä. Hiiri mahtuu noin kuuden millimetrin raosta, joten kuoriaishavainto kannattaa ottaa vihjeenä tarkastaa rakennuksen alaosa kokonaan. Kohta kohdalta etenevä tarkastuslista löytyy artikkelista missä kohtaa kotia tuholaiset piilottelevat.
Kosteus on toinen selittäjä. Kiitäjäinen viihtyy kosteassa, ja jos kellarin lattia hikoilee tai seinustalla seisoo vettä, tila muistuttaa eläimen luontaista elinympäristöä. Samaan aikaan ilmestyvät usein muutkin kosteudesta kertovat lajit. Tästä on lisää artikkelissa miksi kotona on yhtäkkiä pieniä ötököitä.
Ennaltaehkäisy: kynnykset, kellarin ikkunat, valaistus ja kosteus
Nämä toimet vähentävät sisälle eksyviä kuoriaisia tehokkaammin kuin mikään suihke.
- Tiivistä ulko-ovien ja kellarin ovien alareunat. Tavoitteena on, että oven alle ei jää yli kolmen millimetrin rakoa.
- Asenna kellarin ikkunoihin ja tuuletusaukkoihin metalliverkko ja tarkista vanhat verkot repeämien varalta.
- Tiivistä läpiviennit, kaapelien ja putkien reiät sekä sokkelin halkeamat.
- Pidä seinänvierus 30-50 senttimetrin leveydeltä puhtaana: ei lehtikasoja, lautapinoja, halkoja eikä kukkaruukkuja aivan seinää vasten.
- Ohjaa sadevedet pois seinustalta ja tarkista, ettei syöksytorvi valuta vettä sokkelin juureen.
- Vähennä ulko-oven yläpuolista jatkuvaa valaistusta tai vaihda lämminsävyiseen ja liiketunnistimella toimivaan valoon. Valo houkuttelee saalishyönteisiä ja saaliin perässä tulee saalistajia.
- Tuuleta ja kuivata kellaria. Kuivassa kellarissa yksikään näistä lajeista ei viihdy pitkään.
Milloin kannattaa pyytää ammattilaisen kartoitus
Pelkän kiitäjäishavainnon takia ei kannata tilata torjuntakäyntiä. Kartoitus on perusteltu silloin, kun havaintoja on säännöllisesti eri puolilla rakennusta, kun mukaan tulee muita lajeja tai kun kyseessä on taloyhtiö, jossa asukkaita on useita ja kellaritilat ovat yhteiset.
Kartoituksessa käydään läpi rakennuksen alaosa, ovien ja ikkunoiden tiiviys, läpiviennit, kellarin kosteustilanne ja mahdolliset jyrsijöiden merkit. Lopputuloksena saat listan korjattavista kohdista tärkeysjärjestyksessä. Usein ratkaisu on rakennustekninen, ei kemiallinen.
Jos et ole varma lajista, ota hyönteisestä terävä kuva ylhäältä päin ja lähetä se etukäteen. Lajinmääritys onnistuu yleensä valokuvasta, jolloin turhaa käyntiä ei tarvita. Palveluvalikoiman ja alueet näet sivulta palvelut.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä on nystykiitäjäisen tieteellinen nimi?
Nystykiitäjäinen on maakiitäjäisiin kuuluva Carabus-suvun laji. Suomessa tavataan useita samannäköisiä isoja kiitäjäisiä, ja niiden erottaminen toisistaan vaatii peitinsiipien kuvioinnin tarkkaa katsomista. Käytännön kannalta lajilla ei ole merkitystä, sillä yksikään niistä ei vahingoita asuntoa.
Pureeko nystykiitäjäinen ihmistä?
Se voi nipistää leuoillaan, jos sitä puristetaan kämmenessä, mutta puraisu ei ole myrkyllinen eikä vaadi hoitoa. Osa kiitäjäisistä erittää pahanhajuista puolustusnestettä, joka voi kirvellä iholla hetken. Siirrä eläin siksi ulos lasin ja pahvin avulla.
Syökö nystykiitäjäinen ruokaa tai vaatteita?
Ei syö. Se on petohyönteinen, joka saalistaa etanoita, toukkia ja matoja ulkona maan pinnalla. Kaapista löytyvä kuoriainen on jokin muu laji, tyypillisimmin jauhopukki tai hinkalokuoriainen.
Onko kellarista löytynyt iso musta kuoriainen merkki tuholaisongelmasta?
Yksittäinen löytö ei ole. Toistuvat havainnot kertovat yleensä siitä, että rakennuksessa on kulkureitti maan tasossa, esimerkiksi ovenalusrako tai puuttuva ikkunaverkko. Sama reitti päästää sisään muitakin eläimiä, joten se kannattaa tukkia.
Mihin aikaan vuodesta niitä tulee sisälle?
Havainnot painottuvat lämpimään kauteen, ja loppukesä sekä alkusyksy ovat vilkkainta aikaa. Silloin hyönteiset liikkuvat aktiivisesti ja etsivät suojaisia paikkoja. Talvella sisältä löytyy lähinnä yksittäisiä kuolleita yksilöitä.
Auttaako hyönteissuihke kiitäjäisiin?
Ei käytännössä. Suihke tappaa yhden yksilön, mutta ei estä seuraavia tulemasta samasta raosta. Ovien tiivistäminen, ikkunaverkot ja seinänvierusten siistiminen toimivat huomattavasti paremmin.
Tarvitsetko apua?
Jos havainnot toistuvat tai et ole varma, mistä lajista on kyse, lähetä meille kuva hyönteisestä. Määritämme lajin ja kerromme suoraan, tarvitaanko toimenpiteitä vai riittääkö rakenteellinen korjaus. Teemme kartoituksia ja torjuntaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä ja Tuusulassa. Hyvästi kutsumattomat vieraat.
